news

Lindholmin takaa-ajo tuotti Latviassa kuudennen sijan
16 August 2020
GRX-tiimin Emil Lindholm ja Mikael Korhonen sijoittuivat rallin EM-sarjan kauden toisessa osakilpailussa Liepaja-rallissa Latviassa kuudenneksi. Rallin voittoon ajoi Norjan Oliver Solberg.

Rallin EM-sarjaan kuuluvan Liepaja-rallin päätöspäivään kuudennelta sijalta startanneen Emil Lindholmin takaa-ajo tyrehtyi sunnuntain ensimmäisellä EK:lla, jossa ison hyppyrin jälkeen Lindholmin Škoda Fabia R5 Evo liukui perä edellä tieltä ulos. TGS Worldwiden kuljettaja menetti tilanteessa noin puoli minuuttia ylimääräistä aikaa, mutta pääsi jatkamaan rallia ja ajoi lopulta kilpailun kuudentena maaliin.

- Ei tämä päätöspäivä alkanut oikein hyvin. Se oli sellainen täysillä yli ajettava paikka. Lensimme hypystä auton vasen kulma edellä maahan, josta auto lähti pyörähtämään. Korjasin ohjausliikkeellä sivuluistoa, mutta vauhtia oli niin paljon että lopulta jouduin kääntämään auton käsijarrulla, jotta päätyisimme seuraavasta mutkasta mieluummin perä kuin kylki edellä ulos pellolle.

- Menetimme tilanteessa niin paljon aikaa, että rallin loput pätkät päätimme ajaa vain maalia kohti. Kaiken kaikkiaan hankala kisa meille. Heti aamun ensimmäiselle EK:lle tuollainen tilanne niin ei sen jälkeen meillä olisi ollut kuin hävittävää.

- Tämä oli äärimmäisen haastava ralli. Vauhdit olivat todella kovia, tiet kapeita ja liukkaita. Suomessa saattaa olla yhtä nopeita osuuksia, mutta täällä niitä ajetaan koko ajan. Mutta viikonlopun virheistä omia niistä oli jokainen, Lindholm myöntää.

MRF Tyresin kanssa ajetut kolme rallia kolmella erilaisella ajoalustalla jätti Lindholmille intialaisvalmistajan rallirenkaista erittäin positiivisen kuvan.

- Kauttaaltaan MRF:n rallirenkaan luotettavuus ja kestävyys eri alustoilla ovat renkaamme vahvoja ominaisuuksia. Meillä ei ollut ainoatakaan rengasrikkoa. Vahva ja kulutusta kestävä rengas. Renkaan kehitystyöhön panostetaan todella vahvasti. Syksyn mittaan saamme ajaa renkaan uusilla kehitysversioilla.

Emil Lindholmin ja Mikael Korhosen kausi jatkuu seuraavaksi kolmen viikon kuluttua Kouvolassa ajettavalla Ralli SM-sarjan osakilpailulla. Syksyn kahteen viimeiseen ja ratkaisevaan osakilpailuun lähdetään asetelmista, jossa Lindholm jakaa SM1-luokan kärkipaikan yhdessä Teemu Asunmaan kanssa. Kouvolan SM O.K. Auto -ralli ajetaan 4.-5. syyskuuta.

Lopputulokset Rallin EM-sarja, Liepaja-ralli, Latvia:
1. Oliver Solberg (SWE) – Aaron Johnston (IRL) VW Polo GTI R5 1:27:23,0
2. Mads Östberg – Torstein Eriksen (NOR) Citroen C3 R5 + 20,1
3. Aleksei Lukyanuk – Dimitri Eremeev (RUS) Citroen C3 R5 + 37,2
4. Eerik Pietarinen – Antti Linnaketo (FIN) Škoda Fabia R5 Evo + 1:34,1
5. Craig Breen – Paul Nagle (IRL) Hyundai i20 R5 + 1:51,3
6. Emil LindholmMikael Korhonen (FIN) Škoda Fabia R5 Evo + 1:53,1

about

Emil Lindholm

DRIVER

Mikael Korhonen

CO-DRIVER

calendar -20

  • 16-18
    Jan
    Arctic Lapland Rally
    FINNISH RALLY CHAMPIONSHIP
  • 7-8
    Feb
    SM Vaakuna-Ralli
    FINNISH RALLY CHAMPIONSHIP
  • 13-16
    Feb
    Rally Sweden
    WRC
  • 28-29
    Feb
    SM-Itäralli
    FINNISH RALLY CHAMPIONSHIP
  • 24-26
    Jul
    Rally di Roma Capitale
    FIA ERC
  • 8-9
    Aug
    Rally Città di Arezzo - Valtiberina
    ITALY
  • 14-16
    Aug
    Rally Liepāja
    FIA ERC
  • 4-5
    Seb
    SM O.K.-Auto Ralli
    FINNISH RALLY CHAMPIONSHIP
  • 25-26
    Seb
    Pohjanmaa SM-Ralli
    FINNISH RALLY CHAMPIONSHIP
  • 2-4
    Oct
    Rally Fafe Montelongo
    FIA ERC

partners

parala

Emil Lindholm

+358 500 441 917
emil.lindholm@sebateam.fi