news

Lindholm nousi taistelemaan WRC2-luokan voitosta
06 August 2022
Toksport WRT:n Škoda Fabia Rally2 Evolla kilpailevat Emil Lindholm ja Reeta Hämäläinen nousivat Suomen MM-rallissa lauantain aikana 10.7 sekunnin päähän WRC2-luokan luokan kärkitilasta. Kilpailu päättyy huomenna, jolloin ohjelmassa on neljä erikoiskoetta.
 
Taistelu Suomen MM-rallin WRC2-luokan voitosta tiivistyi rallin pisimmän kilpailupäivän aikana lauantaina. Aamun neljällä ensimmäisellä EK:lla Toksport WRT:n Emil Lindholm ja Reeta Hämäläinen kellottivat jokaiselle WRC2-luokan pohja-ajan. Jyväskylän huoltotauolle saavuttaessa 19.4 sekunnin takaa-ajoasema oli kutistunut 5.7 sekuntiin.
 
Kun iltapäivällä samat neljä erikoiskoetta ajettiin uudelleen, Lindholm joutui taipumaan yhteensä viidellä sekunnilla. Tilanne ennen sunnuntain ratkaisevia neljää erikoiskoetta on se, että WRC2-luokan kärkisija häämöttää Lindholmilta 10.7 sekunnin päässä.

- Sade sopii selkeästi meille. Aamun pätkillä satoi ja oli märkää. Se oli parempi juttu. Automme toimi paremmalla pidolla paremmin. SM-ralleissakin olemme pärjänneet aina liukkaammilla pinnoilla ja niin Jyväskylässäkin. Aamupäivä sujui meiltä puhtaasti, Lindholm summasi.
 
Aamupäivän viimeisen EK:n jälkeen Lindholm auton starttimoottori rikkoutui pohjapanssariin tulleesta osumasta ja kaksikko joutui työntämään autonsa käyntiin. Auto käynnistyi ja Palviljongin päivähuollossa starttimoottori vaihdettiin uuteen ja kaikki oli iltapäivän uusintalenkille kunnossa.

Erikoiskokeet toiseen kertaan ajettaessa Lindholm joutui taipumaan viidellä sekunnilla. Ennen sunnuntain neljää ratkaisevaa EK:tta suomalaiskuljettaja ajaa WRC2-luokan toisena 10.7 sekuntia kärjessä. 
 
- Emme ottaneet tänään suuria riskejä. Ajat tulivat vaivattomasti. Huomenna jatketaan samalla tavalla ja fiiliksellä maaliin asti.
 
Suomen MM-rallin viimeisenä kilpailupäivänä ohjelmassa on vielä neljä (43,92 km) erikoiskoetta. Ralli päättyy klo 13:18 Ruuhimäessä ajettavaan (11,12 km) Power Stage-erikoiskokeeseen. 
 
Tuloksia: Suomen MM-ralli, WRC2, EK 18/22 Jyväskylä:
1. Teemu Suninen – Mikko Markkula Hyundai i20 N Rally2 2:10:40.8
2. Emil Lindholm – Reeta Hämäläinen Škoda Fabia Rally2 Evo + 10.7
3. Egon Kaur (EST) – Silver Simm (EST) Volkswagen Polo GTI R5 + 1:39.7
4. Hayden Paddon (NZL) – John Kennard (NZL) Hyundai i20 N Rally2 + 1:53.2
5. Teemu Asunmaa – Ville Mannisenmäki Škoda Fabia Rally2 Evo + 3:54.9

about

Emil Lindholm

DRIVER

Reeta Hämäläinen

CO-DRIVER

Calendar -23

In the 2023 season, Emil and Reeta will drive in the WRC 2 series.
*Not confirmed rally.
  • 09.-12.02
    Rally Sweden
    WRC2
  • 16.-18.02.
    Qatar International Rally
    MERC
  • 16.-19.03
    Guanajuato Rally México
    WRC2
  • 20.-23.04
    Croatia Rally
    WRC2
  • 01.-04.06
    Rally Italia Sardegna
    WRC2
  • 20.-23.07
    Rally Estonia
    WRC2
  • 03.-06.08
    Secto Rally Finland
    WRC2
  • 28.09.-01.10
    Rally Chile Bio Bío
    WRC2
  • 26.-29.10
    *Central Europe Rally
    WRC2
  • 16.-19.11
    *Forum8 Rally Japan
    WRC2

partners

Emil Lindholm

+358 500 441 917
emil.lindholm@sebateam.fi