news

Lindholm vankisti SM Pohjanmaa Rallin voitolla SM-kärkipaikkaansa
18 June 2022
GRX-tiimin kaksikko Emil Lindholm ja Reeta Hämäläinen puolusti menestyksellisesti SM Pohjanmaa Rallin voittoa Seinäjoella. Kauden kolmannen ykköstilansa myötä ralli SM-sarjan SM1-luokan yhteispisteissä Lindholm jatkaa pistekärjessä 104 pisteellä. Ero Viron Egon Kauriin kasvoi 24 pisteeseen.
 
Kesäkauden toisen rallin SM-sarjan osakilpailun Pohjanmaa Rallin voitto ratkaistiin kilpailun viimeisellä erikoiskokeella. Kaksipäiväisessä rallissa avauspäivän jälkeen toisena Škoda Fabia Rally2 Evolla ajanut Emil Lindholm ja Reeta Hämäläinen nousivat kilpailun kahdeksannen ja viimeisen EK:n (20,0 km) jälkeen rallin voittoon. 
 
Kilpailun johdossa 4,8 sekunnin erolla EK:lle startannut Škodan Mikko Heikkilä oli sateen kastelemalla tiellä pyörähtää, ja hän menetti aikaa. Lindholm tuli Škodallaan takaa kovaa, ajaen 11,7 sekunnin pohja-ajan, joka nosti kaksikon kauden kolmanteen SM-osakilpailuvoittoon.

- Kivat ja haastavat tiet. Olosuhteet olivat etenkin lauantaina sateen takia vaikeat. Meillä ei ole ollut tähän ralliin oikein odotuksia, mutta voitto maistuu aina. Sen verran näköjään jännitti, että kilpailu käynnistyi perjantain ensimmäisellä EK:lla varaslähdöllä, joka oli toinen laatuaan urallani. Ensimmäisen vilppilähdön otin Rovaniemellä muistaakseni Aittajärven lähdössä vuonna 2017. Kun joudut heti 10 sekunnin takaa-ajoasemaan niin ei siitä ole helppoa nousta. Sai punnertaa.
 
- Varaslähtöä lukuun ottamatta kisa sujui hyvin. Turun SM-rallin jälkeen tuntui, että pitoa oli paremmin ja fiilis ajamiseen oli hyvä. Sai mennä niin kuin suomalaisessa kesärallissa on tottunut menemään, Lindholm kertoi. 
 
Vauhti rallin kärjessä oli koko ajan kovaa. Heikkilä ajoi toiseksi viimeiselle EK:lle pohja-ajan, mutta Lindholm nousi viimeisellä EK:lla ohi kauden kolmanteen SM-voittoon.

- Emme ottaneet viimeisellä pätkällä riskejä, vaikka aika hurjalta meno välillä tuntui. Harmi Mikon puolesta. Voitto oli meille iloinen yllätys ja olen totta kai tyytyväinen siitä. 
 
Lauantaina alkanut sade kesti rallin maaliin asti. Reitti oli märkä ja osin liejuinen sekä liukas.
 
- Aamulla pitoa oli ihan ok, mutta sateen jatkuessa keli muuttui todella haastavaksi. Välillä oli soraa, jossa oli pitoa ja perään mutaa ja isoja vesilammikkoja, joiden läpi ajaminen oli sellaista ”herran haltuun” menemistä. Aikaisemmin EK:lla ajaneiden autojen linja kuljetti autoamme välillä miten sattui. 
 
- Voiton myötä saimme ajettua SM-pisteissä lisää eroa muihin ja se on kauden tässä vaiheessa hyvä asia. Kaksi rallia olisi vielä SM-kautta jäljellä, Lindholm muistuttaa.

Seinäjoelta Emil Lindholm ja Reeta Hämäläinen keskittyvät kahteen tärkeään rallin MM-osakilpailuun Virossa ja Suomessa. Ralli SM-sarja jatkuu 26.–27. elokuuta Mikkelissä.
 
Lopputulokset: SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki:
1. Emil Lindholm – Reeta Hämäläinen Škoda Fabia Rally2 Evo 1:05:42,3
2. Mikko Heikkilä – Samu Vaaleri Škoda Fabia Rally2 Evo + 6,9
3. Egon Kaur (EE) – Silver Simm (EE) Volkswagen Polo GTI R5 + 29,1
4. Aleksi Röyhkiö – Antti Haapala Volkswagen Polo GTI R5 + 2:24,4
5. Anssi Valkonen – Jani Pohto Škoda Fabia R5 + 2:39,0
6. Jukka Ketomäki – Kari Kuivinen Škoda Fabia R5 + 2:52,0
 
SM1-luokan SM-pistetilanne 5/7 osakilpailua:
1. Emil Lindholm Škoda 104
2. Egon Kaur (EE) Volkswagen 80
3. Mikko Heikkilä Škoda 71
4. Teemu Asunmaa Škoda 69
5. Aleksi Röyhkiö Volkswagen 56

about

Emil Lindholm

DRIVER

Reeta Hämäläinen

CO-DRIVER

Calendar -22

  • 14-15
    Jan
    Arctic Lapland Rally
    FINNISH RALLY CHAMPIONSHIP
  • 4-5
    Feb
    Auto Sorsa Riihimäki-Ralli
    FINNISH RALLY CHAMPIONSHIP
  • 24-27
    Feb
    Rally Sweden
    WRC
  • 4-5
    Mar
    SM Ralli Kuopio
    FINNISH RALLY CHAMPIONSHIP
  • 21-24
    Apr
    Croatia Rally
    WRC
  • 13-14
    May
    SM Länsirannikon Ralli
    FINNISH RALLY CHAMPIONSHIP
  • 17-18
    Jun
    SM Pohjanmaa Ralli
    FINNISH RALLY CHAMPIONSHIP
  • 26-27
    Aug
    SM Ralli Mikkeli
    FINNISH RALLY CHAMPIONSHIP
  • 30-01
    Oct
    SM Ralli Kouvola
    FINNISH RALLY CHAMPIONSHIP

partners

Emil Lindholm

+358 500 441 917
emil.lindholm@sebateam.fi