news

Lindholm nousi WRC2-luokassa neljänneksi Kroatiassa
23 April 2022
GRX-tiimin Emil Lindholm ja Reeta Hämäläinen lähtevät WRC2-luokan neljänneltä sijalta Kroatian MM-rallin päätöspäivään. Rallin toinen kilpailupäivä sujui Toksport WRT:n Škodalla kilpailevalta suomalaiskaksikolta odotusten mukaisesti.
 
GRX-tiimin Emil Lindholm ja Reeta Hämäläinen nousivat Kroatian MM-rallin toisena kilpailupäivänä WRC2-luokan viidenneltä sijalta neljänneksi. Päivän aikana WRC2-luokan kuljettajilta peruttiin aamun ensimmäinen EK ja koko joukolta päivän toiseksi viimeinen EK huonon näkyvyyden takia.

Lähes 40 ajamatonta EK-km käytännössä murskasivat suomalaiskaksikon haaveet nousta palkintopallitaisteluun mukaan.

- Ihan hyvä päivä. Kärsimme pitkin päivää pienistä harmittomista jarrumurheista, eikä vikaa löydetty päivähuollossa. Pätkillä jännitti, että tuleeko niiden takia jotain isompaakin ongelmaa, mutta onneksi näin ei tapahtunut. Viime vuoteen verrattuna vauhtimme oli tänään paremmalla tolalla. Se oli positiivista huomata.

- Meillä oli molemmille peruutetuille erikoiskokeille hyvä rengasvalinta. Jo ensimmäisellä ajokerralla näkyvyys kyseisellä EK:lla (EK 15) oli todella huono. En ole koskaan ajanut kokonaista pätkää lähdöstä maaliin niin että näkyvyys on alle 50 metriä. Kuulemma näkyvyys oli iltapäivällä vieläkin pahempi, joten päätös oli varmasti oikea.

Rallin viimeiseen kilpailupäivään Lindholm lähtee tilanteita tarkkaillen.

- Meillä on eteen ja taakse sen verran matkaa, että emme voi omalla ajamisella tulokseemme vaikuttaa. Edessä ajetaan vielä kilpaa, ja katsomme, että miten siinä taistelussa käy, Lindholm sanoo.

Rallin päätöspäivänä sunnuntaina on ohjelmassa vielä neljä erikoiskoetta (54.48 km). Kilpailu päättyy 14.09 km mittaiselle Power Stage-erikoiskokeelle, jolle ensimmäisen kilpailija starttaa klo 14:18 Suomen aikaa. Power Stage -erikoiskokeelta on jaossa lisäpisteitä myös WRC2-luokan kuljettajille.
 
Tuloksia: Kroatian MM-ralli WRC2 EK 16/20:
1. Yohan Rossel (FRA) – Valentin Sarreaud (FRA) Citroën C3 Rally2 2:23:19.1
2. Nikolai Gryazin (ANA) – Konstantin Aleksandrov (ANA) Škoda Fabia Rally2 Evo + 35.1
3. Kajetan Kajetanowicz (POL) – Maciej Szczepaniak (POL) Škoda Fabia Rally2 Evo + 50.0
4. Emil Lindholm (FIN) – Reeta Hämäläinen (FIN) Škoda Fabia Rally2 Evo + 1:24.7
5. Chris Ingram (GBR) – Craig Drew (GBR) Škoda Fabia Rally2 Evo + 2:11.6

about

Emil Lindholm

DRIVER

Reeta Hämäläinen

CO-DRIVER

Calendar -22

  • 14-15
    Jan
    Arctic Lapland Rally
    FINNISH RALLY CHAMPIONSHIP
  • 4-5
    Feb
    Auto Sorsa Riihimäki-Ralli
    FINNISH RALLY CHAMPIONSHIP
  • 24-27
    Feb
    Rally Sweden
    WRC
  • 4-5
    Mar
    SM Ralli Kuopio
    FINNISH RALLY CHAMPIONSHIP
  • 21-24
    Apr
    Croatia Rally
    WRC
  • 13-14
    May
    SM Länsirannikon Ralli
    FINNISH RALLY CHAMPIONSHIP
  • 17-18
    Jun
    SM Pohjanmaa Ralli
    FINNISH RALLY CHAMPIONSHIP
  • 26-27
    Aug
    SM Ralli Mikkeli
    FINNISH RALLY CHAMPIONSHIP
  • 30-01
    Oct
    SM Ralli Kouvola
    FINNISH RALLY CHAMPIONSHIP

partners

Emil Lindholm

+358 500 441 917
emil.lindholm@sebateam.fi