news

Lindholm toistamiseen napapiirille, nyt MM-pisteet mielessä
23 February 2021
GRX-tiimin Emil Lindholm ja Mikael Korhonen starttaavat historian ensimmäiseen Suomessa ajettavaan MM-talviralliin luottavaisena. TGS Worldwiden tiimin Škoda Fabia R5 Evolla ajava kaksikko matkaa napapiirille ensi kertaa taistelemaan SM-pisteiden sijasta WRC3-luokan MM-pisteistä.

- Viime vuonna jäi harmittamaan, että Jyväskylässä ajettavaa Suomen MM-rallia ei pystytty järjestämään, joten Rovaniemen MM-ralli hieman paikkaa sitä. Toivotaan, että tänä vuonna Suomessa päästäisiin ajamaan kaksi MM-rallia suunnitellusti. 

Lindholm myöntää, että SM-ralleista tuttu paikkakunta tuo kansallisen sarjan suomalaiskuljettajille hieman kotikenttäetua.

- Onhan se vähän outoa palata takaisin ja ajaa tämän kauden kaksi ensimmäistä rallia samalla paikkakunnalla. Alue on tuttu, tosin tiestöä ajetaan eri tavalla kuin SM-ralleissa, mutta uskon että ulkomaalaisiin kilpakumppaneihin verrattuna siitä on meille suomalaisille etua. Olettaisin, että kovimman vastuksen WRC3-luokassa saamme kotimaisilta kuljettajilta.

Lindholm valmistautui tulevaan ajamalla viime viikolla onnistuneet testit, joissa testaamisen kohteena olivat etenkin MM-sarjassa käytettävä nastatalvirengas, jonka nastaulkonema on reilut 2 mm SM-ralleissa käytettävää rengasta matalampi.

- MM-sarjan rengas kestää kulutusta paremmin, mutta samalla matalampi nasta ei pure jäähän yhtä hyvin. Kahteen kertaan ajettaessa tiestöön varmasti ajourat, joten tarvitsemme nastoilta kestävyyttä. Lumessa MM-rallirenkaalla on ajettava tarkemmin.

Lindholm toteaa, että heidän tavoitteenaan ei ole kilpailla WRC2-luokan kuljettajia vastaan vaan ajaa WRC3-luokasta mahdollisimman hyvä tulos.

- Tarvitsen MM-pisteitä jatkoa ajatellen. Tavoitteemme on tänä vuonna ajaa Suomen MM-rallien lisäksi myös muita MM-osakilpailuja. Kaikki pisteet ovat siksi tärkeitä. Vuosi sitten ajoin kaksi MM-rallia, joista saimme hyvän tuloksen ja sijoituimme pisteissä viidenneksi. Pärjätä WRC3-luokassa on siksi päätavoitteemme. 

- Jos tänä vuonna pääsemme ajamaan muutaman kisan viime vuotta enemmän niin meille avautuu mahdollisuus kilpailla WRC3-sarjan kärkisijoista. Huipputavoitteeni on ajaa paikka ensi vuodeksi WRC2-luokkaan ja päästä sitä kautta ajajaurallani eteenpäin, Lindholm muistuttaa.

Arctic Rally Finlandin reitti on Lindholmin mukaan nopea ja vaativa.

- Heti ensimmäisestä erikoiskokeesta lähtien on lähdettävä menemään. Renkaita meillä on käytettävissä enemmän, joten niitä ei tarvitse säästellä. Rallin avauserikoiskoe Sarriojärvi on heti haastava EK ja yksi kilpailun ratkaisuerikoiskokeista. Siellä ei auta nukkua, Lindholm hymyilee.

Viranomaiset ovat edellyttäneet kilpailunjärjestäjältä koronapandemian takia erityisjärjestelyjä, siksi historian ensimmäinen Arctic Rally Finland ajetaan ilman yleisöä. Päätöksen taustalla ovat toimenpiteet ja rajoitukset koronatartuntojen leviämisen ehkäisemiseksi.

Rallin MM-sarjan kauden toisen osakilpailun Arctic Rally Finlandin kokonaispituus on 856,05 km. Reitti käsittää kymmenen erikoiskoetta, joiden yhteispituus on 251,08 km. Ralli käynnistyy perjantaina 26. helmikuuta kello 13:30 Rovaniemeltä. Ensimmäisen kilpailupäivän ohjelmassa on kahdesti ajettava Sarriojärven EK (31,05 km). Yötauolle Rovaniemelle ensimmäiset autokunnat saapuvat klo 20:00 jälkeen illalla.

Ralli jatkuu lauantaiaamuna. Ohjelmassa on kuusi erikoiskoetta, joiden yhteispituus on 144,04 km. Rallin päätöspäivän sunnuntain ohjelmassa on kahdesti ajettava Aittajärven EK (22,47 km). Jälkimmäisellä ajokerralla EK ajetaan Power Stage -erikoiskokeena, jolta on jaossa lisäpisteitä myös WRC3-luokan kuljettajille. 

about

Emil Lindholm

DRIVER

Mikael Korhonen

CO-DRIVER

Calendar -21

  • 15-16
    Jan
    Arctic Lapland Rally
    FINNISH RALLY CHAMPIONSHIP
  • 26-28
    Feb
    Arctic Rally Finland
    WRC
  • 05-06
    Mar
    SM O.K. Auto-Ralli
    FINNISH RALLY CHAMPIONSHIP
  • 22-25
    Apr
    Croatia Rally
    WRC
  • 20-23
    May
    Vodafone Rally de Portugal
    WRC
  • 28-29
    May
    Mad-Croc SM Länsirannikon Ralli
    FINNISH RALLY CHAMPIONSHIP
  • 03-06
    Jun
    Rally Italia Sardegna
    WRC
  • 18-19
    Jun
    SM Pohjanmaa Ralli
    FINNISH RALLY CHAMPIONSHIP
  • 15-18
    Jul
    Rally Estonia
    WRC
  • 13-14
    Aug
    Top Building Ralli
    FINNISH RALLY CHAMPIONSHIP
  • 25-26
    Seb
    SM KokUA 60-v Juhlaralli
    FINNISH RALLY CHAMPIONSHIP
  • 30-03
    Oct
    Rally Finland
    WRC

partners

parala

Emil Lindholm

+358 500 441 917
emil.lindholm@sebateam.fi